In English
Julkaisukeskus

Lisätietoja kustannuspolitiikasta

Miten kirjaehdotus tehdään?

Kirjaehdotuksen voi tehdä lomakkeella. Käsikirjoitus tulee lähettää postitse kahtena paperikopiona. Yhteyttä voi ottaa myös sähköpostitse tup at uta.fi tai puhelimitse 040 190 4277. Jos käsikirjoitus vaikuttaa sopivalta TUPin kustannusohjelmaan, se lähetetään arvioitavaksi.

Käsikirjoitusten arviointi ja kustannuspäätös

Toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseksi TUP julkaisee verkossa vuosittain täydentyvänä listana niiden arvioitsijoiden nimet, jotka ovat tähän antaneet suostumuksensa. Arvioitsijat ovat pääosin dosenttitasoisia. Käsikirjoituksen arviointi vie aikaa noin kaksi kuukautta. Käsikirjoitus voidaan kustantaa, mikäli

  • arvioitsijan lausunto on julkaisemista puoltava
  • tekijät ovat valmiita tekemään arvioitsijan esittämiä muutoksia
  • kirja mahtuu kauden ohjelmaan
  • kirjalle voidaan saada ennakkotilauksia, tukiostoja tai muuta rahoitusta, tai sen myyntiodote on hyvä

TUPin julkaisujohtaja, ylikirjastonhoitaja tekee kustannuspäätökset. Tekijöiden kanssa tehdään kustannussopimus, jossa sovitaan kirjan kustantamisen ehdoista ja aikataulusta.

Käsikirjoituksia ei palauteta ellei toisin ole sovittu.

 

Tampereen yliopisto Tampereen yliopiston kirjasto Julkaisukeskus