![]() |
Verkkoaineistojen käyttöoikeudet ja etäkäyttöKirjaston elektronisten aineistojen etäkäyttö toimii Tampereen yliopiston shibboleth-pohjaisen käyttäjätunnistuksen avulla Nelli-tiedonhakuportaalin kautta. Etäkäyttö on sallittu yliopiston tutkijoille, henkilökunnalle ja varsinaisille opiskelijoille peruspalvelu- tai opiskelijatunnuksella. TAYS:n henkilökunta tarvitsee etäkäyttöön erillisen Nelli-tunnuksen, jota voi hakea tällä lomakkeella. Kirjaston hankkimia elektronisia aineistoja voi pääsääntöisesti käyttää yliopiston ja yliopistollisen sairaalan alueilla (IP-tunnistukseen perustuva käyttö). Verkkoaineistoa sekä Internet-tietokantoja että elektronisia lehtiä voi käyttää yliopiston ja yliopistollisen sairaalan verkkoon kuuluvilta mikroilta niin työhuoneista kuin mikroluokistakin. Osa aineistosta on hankittu FinElibin eli kansallisen elektronisen kirjaston konsortioiden kautta ja osa kirjaston omana hankintana. Aineistojen käyttöehdot määritellään aineistojen käyttösopimuksissa. Alla olevat FinElibin käyttöehdot soveltuvat osittain myös muihin aineistoihin, joiden käyttöehdot voit tarkistaa kustantajan/lehden sivuilta. FinElibin aineistojen käyttöehtojen mukaan: Mitä saa tehdä:
Mitä ei saa tehdä
FinElibin aineistokohtainen käyttöoikeusluettelo . Palautetta/kysymyksiä elektronisista aineistoista
|
| Yhteystiedot Hakemisto Palaute |