![]() |
|
ViittauskäytännötLähdeviitteiden täsmällisyys ja oikeellisuus ovat osa hyvin tehtyä tutkielmaa. Ne antavat sille luotettavuutta ja uskottavuutta. Täsmällisten lähdetietojen avulla kyseessä olevan tiedon pystyy kuka tahansa vaivattomasti löytämään. Lähdeviittaukset ilmaisevat myös tekijänoikeudelliset suhteet. Tutkijan etiikkaan kuuluu ilmaista, milloin on kyse omasta tekstistä ja milloin asia on lainattu tai referoitu jonkun muun tekstistä. Täsmällisyys on yhtä tärkeää niin painettujen kuin elektronistenkin tiedonlähteiden kohdalla. Monella ammatti- ja tieteenalalla on omat viittaussäännöstönsä. Monet yliopiston laitoksetkin ovat sopineet lähdeviitteiden kirjausmerkinnöistä, joita käytetään laitoksen julkaisuissa ja opinnäytteissä (kts. tästä tarkemmin laitosten ohjeet). Yhtenäisyyden vuoksi on hyvä säilyttää sama käytäntö kaikissa saman julkaisun viitteissä. Esimerkkiohjeistuksia lähdeviitteiden laatimisesta löytyy monia. Kirjaston kokoelmista löytää painettuja ohjeita esim. asiasanahaulla "kirjallisuusviitteet". Sähköisiin aineistoihin viittaamiseen on olemassa standardi: SFS 5831 (1998), joka vastaa sisällöltään kansainvälistä ISO 690-2 standardia (SFS-standardi on pääkirjastossa käsikirjaston kokoelmissa: LINNA Ref 6). Verkon kautta saavutettavia ohjeita ja malleja on samoin lukuisia:
RefWorks-viitteidenhallintaohjelma Viitetietokannan luomisen, viitteiden merkitsemisen tekstiin ja lähdeluettelon
laadinnan voi tehdä myös RefWorks-viitteidenhallintaohjelman
avulla, jonka Tampereen yliopiston |
|