In English
PääkirjastoHumanistis-kasvatustieteellinen osasto - HumanikaHämeenlinnan yksikköTerveystieteiden osasto - Tertio
Tampereen yliopiston kirjasto

PääkirjastoHumanikaHOKLTertio

Usein kysyttyä 

Lainausoikeus ja kirjastokortti

Voiko lainata, vaikkei opiskele yliopistossa?

Voi lainata. Kirjasto on kaikille avoin, vaikkakin se ensisijaisesti palvelee yliopiston tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita.

Voiko lainata muiden kirjastojen korteilla?

Ei voi. Meillä käy vain oma kirjastokortti, jonka numero on 256- tai 257-alkuinen.

 

Vieläkö vanha kirjastokortti toimii, vaikkei sitä ole käytetty vuosiin?

Kirjastokortti ei vanhene ja se toimii, mikäli asiakastiedot ovat yhä lainaajarekisterissämme. Mikäli korttia ei ole käytetty vuoden 1995 jälkeen, on mahdollista, että asiakastietoja ei enää löydy. Tällöin asiakkaan tulee täyttää uuden lainaajan lomake. Vanha kirjastokortti voidaan aktivoida käyttökelpoiseksi. 

Voiko lainata ilman korttia? 

Kirjastokortti pitää olla mukana, jos aikoo lainata aineistoa. Ei riitä, että muistaa numeronsa tai on kirjoittanut sen paperille. Väärinkäytösten välttämiseksi ja asiakkaan oman edun takia pidämme ehdottoman tärkeänä, että kirjastokortti esitetään aina lainaustilanteessa. Koska rekisterissämme on useita samannimisiä henkilöitä, kirjastokorttipakko on jo siitä syystä varteenotettava asia.

 

Palauttaminen

Voiko lainoja palauttaa postitse ja mihin osoitteeseen? 

Pääkirjastosta lainatut kirjat voi palauttaa osoitteella:

Tampereen yliopiston kirjasto
Palautukset
PL 617
33014 Tampereen yliopisto

Vastaavasti osastokirjastoista lainatut kirjat palautetaan ao. kirjaston osoitteella.

Lainoja voi palauttaa myös postitse. Lainat ovat lähettäjän vastuulla siihen asti, kunnes palautuvat kirjastoon. Postilähetys kannattaa siis kirjata. Mikäli kirjaamaton lähetys ei tule perille, lähettäjä/lainaaja on edelleen vastuussa postitse palauttamistaan lainoista.

Voiko lainoja palauttaa, vaikka kirjasto on kiinni?

Kyllä voi. Pääkirjastossa on palautusluukku, johon palautuksia voi jättää mihin vuorokauden aikaan tahansa. Palautusluukku sijaitsee Linna-rakennuksen pääoven vieressä Kalevantiellä. 

Voiko pääkirjastoon palauttaa osastokirjastoista lainattuja ja päinvastoin? 

Pääsääntöisesti lainat palautetaan aina siihen osastoon, josta ne on lainattu. Tampereella olevien osastojen välillä kulkee sisäinen posti, joten poikkeustapauksissa voi toisesta osastosta lainatun palauttaa toiseen. Huom! Hämeenlinnan osastosta lainatut tulee palauttaa ko. osastoon aina, kun asiakas on ne sieltä itse käynyt lainaamassa.  

Varaaminen

Voiko omia varauksia perua itse netissä?

Saapumattomia varauksia voi itse perua netissä. Jo saapuneet varaukset tulee perua soittamalla lainaustoimistoon palveluaikoina (040 190 9696) tai pyytämällä perumista lainaustoimistossa tai sähköpostitse. Muihin osastokirjastoihin saapuneet varaukset perutaan ottamalla yhteyttä kyseiseen kirjastoon. Mikäli peruu jo saapuneen varauksen netissä, kirja jää odottamaan varattujen hyllyyn ja siitä peritään noutoajan umpeuduttua noutamattoman varauksen maksu 1€/nide, Tampereen ja Hämeenlinnan välisistä lainoista 1,5 €/nide 

Voiko varatun kirjan noutoaikaa jatkaa? 

Voi ja ei voi. Mikäli ko. kirjaan ei ole muita varauksia, noutoaikaa voidaan pidentää parilla päivällä, mutta mikäli kirjaan on varauksia, noutoaikaa ei jatketa. 

Voiko kaveri noutaa minulle varatun kirjan ja lainata sen omalle kortilleen?

Mikäli asiakas ei itse pääse noutamaan hänelle varattuna olevaa kirjaa, hän voi ilmoittaa lainaustoimistoon puhelimitse varattua kirjaa noutamaan tulevan kaverinsa nimen ja samalla antaa luvan, että kaveri saa lainata varatun kirjan omalle kortilleen. Tällöin vastuu lainasta on luonnollisesti kaverilla. 

Miten pian on mahdollista saada kirja, johon on tänään tehty varaus? 

Tähän kysymykseen on vaikea vastata. Se riippuu paitsi kirjojen lukumäärästä ja eräpäivistä myös varausten lukumäärästä sekä ennen kaikkea siitä, palautuvatko lainat ajallaan vai pidetäänkö niitä yli eräpäivien ja maksetaan myöhästymismaksuja mukisematta. 

Saanko varaamani kirjan tiettyyn päivään mennessä?

Vrt. edellinen vastaus. Asiakas voi itse määritellä varausta tehdessään, miten kauan haluaa kirjaa odottaa. Mikäli kirja ei ole palautunut määriteltyyn päivään mennessä, varaus poistuu automaattisesti asiakkaan tiedoista. 

Miten saa osastokirjastossa saatavana olevan kirjan pääkirjastoon? Entä voiko pääkirjastossa saatavana olevia varata? 

Jos asiakas haluaa tilata osastokirjastossa saatavana (=hyllyssä) olevan kirjan pääkirjastoon, kannattaa kääntyä lainaustoimiston virkailijan puoleen. Tilaaminen on maksullista (1 euro/nide), Tampereen ja Hämeenlinnan väliset lainat ovat 1,5 €/nide.

Varauksia ei pidä netissä tehdä saatavana eli hyllyssä oleviin - ei osastoissa oleviin eikä pääkirjastossa saatavana oleviin - koska joku toinen todennäköisesti löytää kirjan hyllystä ja lainaa sen varauksesta huolimatta. Varmemmin saatavana olevan saa itselleen soittamalla ao. osaston lainaustoimistoon. Virkailija noutaa kirjan hyllystä maksua vastaan (1 euro/ nide) ja varaa kirjan asiakkaalle. Netin kautta saatavana oleviin tehtyjä varauksia emme pysty toimittamaan asiakkaalle. Lisäksi nämä ns. "laittomat" varaukset vaikeuttavat normaalia varaus- ja lainauskäytäntöä. Kannattaa siis muistaa, että saatavana olevan saa joko itse hyllystä noutamalla tai soittamalla. 

Voiko varattua kirjaa pääkirjastosta saada ennen klo 10 tai klo 19 jälkeen?

Varatun kirjan voi saada vain ja ainoastaan lainaustoimiston palveluaikana ts. ma-pe klo 10-19.

Tilaaminen

Voinko pyytää kirjastoa tilaamaan tietyn kirjan kirjastoon? 

Kyllä voit. Täytä hankintaehdotuslomake, johon omien tietojesi (nimi ja osoite sekä kirjastokorttisi numero) lisäksi kirjoitat mahdollisimman täydelliset tiedot kirjasta, jonka haluat kirjastoon tilattavan. Voit myös jättää kirjaa koskevan esitteen tms. tiedon liitteeksi hankintaehdotukseesi. Se nopeuttaa ehdotuksesi käsittelyä. Hankinnoista vastaava kirjastonhoitaja käsittelee ehdotuksesi ja mikäli kirja päätetään hankkia kirjaston kokoelmiin, sinulla on mahdollisuus saada kirja ensimmäisenä käyttöösi maksutta. 

Milloin kirja tulee kirjastoon ja milloin sen voi lainata, kun on maininta, että kirja on tilattu kirjastoon?

Kirjan kulku tilauksesta kokoelmaan vie normaalisti enintään muutamia viikkoja käytyään sitä ennen läpi eri käsittelyvaiheet. Jos kirjaa ei ole enää saatavilla, saa asiakas tiedon siitä.

Maksut

Paljonko saa olla maksuja, jotta voi lainata/uusia?

Maksukatto on 10 euroa. Jos asiakkaalla on maksuja 10 euroa tai sitä enemmän, uusiminen / lainaaminen ei onnistu, ennen kuin asiakas on lyhentänyt velkaansa.

 

Voiko maksaa pankkikortilla/Visa Electronilla tai pankkiin? 

Pääkirjastossa voi maksaa sirullisella pankki-, luotto- ja Visa Electron-kortilla.

Maksuja on mahdollista maksaa viitteellä pankkiin. Lainaustoimistosta saa tilitiedot ja viitenumeron, joka pitää aina mainita maksua suorittaessaan.

Mistä kirjasta ja milloin maksut ovat tulleet? Saanko ilmoitusta maksuistani?

Asiakkaan maksunäytöltä käy ilmi, mistä kirjasta ja milloin ja kuinka paljon maksuja on kertynyt. Nykyinen järjestelmä lähettää asiakkaalle ilmoituksen maksuista heti, kun maksut ylittävät 46 euroa. Maksuerittelystä käy myös ilmi, mistä kirjoista ja kuinka paljon maksuja on kertynyt.

Mistä päivästä sakko alkaa juosta? 

Eräpäivän jälkeen on kolme ns. armonpäivää, jona aikana lainat kannattaa uusia tai palauttaa, mikäli haluaa välttyä maksuilta. Jos toimii vasta neljäntenä päivänä eräpäivästä, on jo myöhäistä. Tällöin maksuja kertyy heti eräpäivästä lukien. Maksuja kertyy kaikkiaan 15 päivältä / nide.

Esim.1:

Jos eräpäivä oli maanantaina 19.11.2001, tiistai, keskiviikko ja torstai ovat päiviä, jolloin pitää toimia. Jos toimii vasta perjantaina, maksut peritään tiistaista lähtien.

Esim.2:

Jos eräpäivä oli perjantaina 23.11.2001, pitää toimia viimeistään maanantaina 26.11, jos haluaa välttyä maksuilta. (Armonpäivät ovat tässä tapauksessa lauantai, sunnuntai ja maanantai).

Käsikirjasto

Voiko pääkirjaston käsikirjaston kirjoja lainata?

Lähes kaikkia käsikirjaston kirjoja voi saada yölainaan.

Kirjaston tietokannassa on mainittu käsikirjaston kirjojen kohdalla "yölaina" mikäli niitä lainataan yö- tai viikonloppulainaan. Yölainattavat kirjat voidaan lainata aikaisintaan kaksi tuntia ennen lainaustoimiston sulkemista (ma-pe 17 - 19). Kirjojen palauttaminen on seuraavana arkipäivänä klo 10 mennessä ja viikonloppulainojen maanantaina klo 10 mennessä.

    Käsikirjastosta ei lainata

    - opinnäytteitä
    - arkistomateriaalia

    - viimeisintä Suomen Laki I,  II ja III. 

Aikakauslehdet/Sanomalehdet

Saako pääkirjaston aikakauslehtiä lainaan ja kuinka pitkäksi aikaa? 

Kyllä saa. Yö- ja viikonloppulainaksi saa aikakauslehtiä, joiden ilmestymisvuosi on 2000 tai sitä myöhemmin. (Huom! Ks. palveluhinnastosta myöhästymismaksut yö- ja viikonloppulainoista!) Lehtiä, joiden ilmestymisvuosi on 1999 tai sitä ennen, annetaan kotilainaan, jonka laina-aika on 28 vrk. Näitä vanhempia lehtiä voi edelleen varata ja uusia.

Voiko lehtiä varata? 

Vain kuukausilainassa oleviin (ennen vuotta 2000 ilmestyneisiin) aikakauslehtiin voi tehdä varauksia. Varaus täytyy tehdä lainaustoimistossa, koska netissä varausta ei voi kohdistaa ainoastaan yhteen lehden numeroon. Yö- ja viikonloppulainoja ei voi varata.

Mihin aikaan pääkirjaston aikakauslehtikokoelmassa olevan lehden saa yö- ja viikonloppulainaan? 

Yölainaan lehtiä saa kaksi tuntia ennen palvelun loppumista ts. aikaisintaan klo 17. Viikonloppulainan saa saman säännön mukaisesti perjantaina klo 17. Klo 17 asti lehtien tulee olla kaikkien asiakkaiden käytössä. 

Missä voi lukea sanomalehtiä?

Päivän lehdistä Aamulehteä ja Helsingin Sanomia voi lukea pääkirjaston toisessa kerroksessa, Kalevantien puoleisessa päädyssä. Varsinainen sanomalehtikokoelma sijaitsee yliopiston päärakennuksessa.

Kuinka voi tilata sanomalehtikokoelmasta lehtiä luettavaksi lukusaliin? 

Sanomalehtikokoelmasta voi tilata lehtiä luettavaksi lukusaliin joko verkkolomakkeella tai täyttämällä tilauslomakkeen sanomalehtilukusalissa. Lehdet toimitetaan lukusaliin seuraavana arkipäivänä. Tilattuja lehtiä voi lukea usean päivän ajan, kunhan siitä ilmoittaa varaamalla lehdet luettavaksi tietylle ajalle.

Kaunokirjallisuus

Missä on kaunokirjat ja miten niitä saa lainaan?

Kaunokirjallisuus on Humanikassa. Laina-aika on 28 pv. 

Avovarasto/Kurssikirjavarasto

Mikä ja missä on pääkirjaston avovarasto? 

Avovarasto- ja kurssikirjavarastokokoelmat on poistettu erillisinä kokoelmina. Tamcatin sijaninti-tiedoissa ko. kokoelmat vielä näkyvät joidenkin julkaisujen tiedoissa, koska kokoelmien muutostyöt ovat osittain kesken. Ko. kirjat on siirretty kirjaston muihin kokoelmiin, uusi sijainti löytyy Tamcatista.

Kurssikirjalukusalin kokoelma

Saako kurssikirjalukusalin kirjoja yölainaan?

Kurssikirjalukusalissa voi lainata omalla kirjastokortillaan yhden kirjan. Lainan erääntymisajaksi tulee lainaamista seuraavan päivän (kirjaston aukiolopäivä) aamu klo 10.

Lainatun kirjan voi viedä ulos lukusalista milloin tahansa muualla työskentelemistä varten.

Tasapuolisuutta lainaamiseen: Aamulla yön yli lainassa ollutta kirjaa ei lainata heti samalle henkilölle uudestaan, vaan vasta klo 11 jälkeen, mikäli kukaan muu ei ole sitä lainannut.

Kurssikirjalukusalilainan voi palauttaa virkailijalle lukusalissa tai palautusautomaatilla lainaustoimistossa, kirjaston sulkemisen jälkeen voi palauttaa lukusalissa olevaan palautuslaatikkoon tai Linnan palautusluukkuun Kalevantien puoleisen sisäänkäynnin vieressä.

Laina on muistettava palauttaa ajoissa, myöhässä palautetusta lainasta seuraa 10 € myöhästymismaksu ja kahden viikon lainakielto. Lainakiellon aikana ei voi lainata lukusalissa eikä kirjastossa, ei voi tehdä varauksia eikä uusia lainojaan.

Pääkirjaston ryhmätyöhuoneet 

Kuka ryhmätyöhuoneita saa käyttää?

Pääkirjaston ryhmätyöhuoneet sijaitsevat kirjaston kolmannessa kerroksessa. Ryhmätyöhuoneet on tarkoitettu yliopiston opiskelijoille, jotka tarvitsevat keskustelu- ja työskentelyrauhaa opintoihin liittyvien tehtävien tekemiseen. Ryhmätyöhuoneita on eri kokoisia ja niiden varustuksena on tietokone ja suuremmissa myös videotykki. Ryhmätyöhuoneet varataan verkon kautta  

Tulostaminen

Missä pääkirjastossa voi tulostaa? 

Kolmannen kerroksen oppimiskeskuksen mikroilta on tulostusmahdollisuus. Tulosteet ohjautuvat samassa kerroksessa olevaan Xerox-tulostimeen. Lisäksi elektronisten lehtien lukupaikoilta voi tulostaa lehtiartikkeleita. Tulostaminen on maksullista, joten se edellyttää kirjaston kopiokortin hankintaa. Kopiokortteja myydään lainaustoimistossa.

Käykö opiskelijoiden tulostuskiintiö kirjastossa?

Opiskelijoiden tulostuskiintiö ei ole käytössä kirjastossa vaan ainoastaan Tietokonekeskuksen ylläpitämissä tietokoneluokissa. Syynä tähän on se, että kirjastossa käytössä olevia tulostimia ylläpidetään saatujen kopiokorttimaksujen avulla.

 

Kopiokortit 

Käykö Juveneksen kortti kirjaston kopiokoneissa?

Kyllä käy. Kopiokorttien myynti- ja latauspisteet: Juvenes Print, Juvenes Kirjakaupat sekä Tampereen yliopiston kirjaston toimipisteet.

Tulostaminen kirjaston mikroverkon verkkotulostimille on maksullista.  Tulostusta varten on hankittava kirjaston kopiokortti, joiden hinnat on nähtävissä palveluhinnastossa. Palveluhinnastossa noudatetaan valtion maksuperustelakia (150/92) ja
asetusta (211/92) sekä opetusministeriön asetusta yliopistojen suoritteista perittävistä maksuista (1200/2006).

Korvataanko kortille jääneet sykäykset korttia palauttaessa?

Ei korvata. Asiakas saa takaisin vain panttimaksun, jonka on kortista maksanut. Sykäykset kannattaa käyttää loppuun ennen kortin palauttamista. 

 

Opinto-oppaat

Onko vanhoja opinto-oppaita? 

Tampereen yliopiston vanhat opinto-oppaat ja opetusohjelmat löytyvät varastosta. Myös käsikirjastossa on opinto-oppaita. Muiden yliopistojen ja korkeakoulujen vanhoja opinto-oppaita ei säilytetä.

Verkkoaineiston etäkayttö ja kotikäyttö

Miten pääsen kotoa kirjaston verkkoon?

Kirjaston elektronisten aineistojen etäkäyttöä tapahtuu Nelli-tiedonhakuportaalin kautta kirjautumalla Tampereen yliopiston Nelliin. Tietokantojen, elektronisten lehtien ja kirjojen etäkäyttö on sallittua yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle peruspalvelu- tai opiskelijatunnuksella sekä TAYSin henkilökunnalle erikseen haettavalla Nellin -käyttäjätunnuksella.

Kirjaston hankkimia elektronisia aineistoja voi pääsääntöisesti käyttää yliopiston alueella (IP-tunnistukseen perustuva käyttö).

Verkkoaineistoa sekä Internet-tietokantoja että elektronisia lehtiä voi käyttää yliopiston verkkoon kuuluvilta mikroilta niin työhuoneista kuin mikroluokistakin. Kirjaston eri toimipisteissä on lisäksi tietokoneita, joilta elektronisia aineistoja voi käyttää myös ilman tunnuksia.

Etäkäyttö yliopiston henkilökunnalle .

Osa aineistosta on hankittu FinElibin eli kansallisen elektronisen kirjaston konsortioiden kautta ja osa kirjaston omana hankintana. Ainestojen käyttöehdot määritellään ainestojen käyttösopimuksissa. Alla on lueteltu verkkoaineistojen yleisiä käyttöehtoja. FinElibin aineistojen aineistokohtaiset käyttöehdot löytyvät oheisesta luettelosta.

        * Mitä saa tehdä:

              o selailla ja tehdä tiedonhakuja

              o kohtuullisessa määrin tulostaa paperille hakujen tuloksia omaan käyttöön

              o kohtuullisessa määrin kopioida levykkeelle tai kovalevylle hakujen tuloksia omaan käyttöön

              o e-kirjojen ja laajojen kokotekstiaineistojen kohdalla on sallittua tulostaa ja tallentaa kohtuullisia  katkelmia ja osia aineistoista ei-kaupalliseen tarkoitukseen.

              o lähettää sähköpostitse, postitse tai faksata yhden kopion jollekin toiselle henkilölle tämän  henkilökohtaista käyttöä varten 

              o laatia yliopistolle kurssimateriaalia ei-kaupalliseen käyttöön (ehdot vaihtelevat palveluittain)

        * Mitä ei saa tehdä

              o käyttää aineistoa tai osaa siitä kaupallisiin tarkoituksiin

              o e-kirjat ja laajat kokotekstiaineistot: tulostaa tai kopioida kokonaisia teoksia.

Palautetta/kysymyksiä elektronisista aineistoista .

 

 

Yhteystiedot Hakemisto Palaute
Muokkaa Henkilökunnalle Tampereen yliopisto