![]() |
|
Sivu työn alla Rinnakkaisjulkaiseminen Tampereen yliopistossaTutkimusjulkaisujen rinnakkaisjulkaiseminenRehtori teki 16.4.2009 päätöksen tutkimusjulkaisujen rinnakkaisjulkaisemisesta Tampereen yliopistossa. Päätöksellä tutkijoita halutaan kehottaa rinnakkaisjulkaisemiseen ja yliopisto tarjoaa siihen julkaisukanavan sekä tarvittavan tuen. Näin rinnakkaistallennat julkaisusi (tulostettava ohje) Ketä ja mitä päätös koskeePäätös koskee Tampereen yliopistossa toimivia tutkijoita ja heidän tieteellisissä julkaisuissa julkaistavaksi hyväksyttyjä artikkeleitaan. Tutkijoita kehotetaan tallentamaan 1.1.2011 alkaen tutkimusartikkeliensa rinnakkaiskopiot Tampereen yliopiston tarjoamaan avoimeen julkaisuarkistoon. Tutkijoita kannustetaan rinnakkaisjulkaisemaan ts. tallentamaan rinnakkaiskopioita julkaisuarkistoon jo ennen päätöksen voimaan tulemista. Tutkimusartikkeleilla tarkoitetaan tieteellisessä, referoidussa aikakauslehdessä, yliopiston omassa sarjassa, konferenssijulkaisussa tai muussa kokoomateoksessa julkaistavia yksittäisiä artikkeleita. Rinnakkaiskopioilla tarkoitetaan artikkelin lopullista versiota (publisher version) tai arvioijien kommenttien perusteella muokattua, tekijän viimeistä versiota artikkelista (post-print). Versio valitaan kustantajan hyväksymän käytännön mukaisesti. Tampereen yliopiston avoimella julkaisuarkistolla tarkoitetaan tällä hetkellä Tampereen yliopiston TamPub-julkaisuarkistoa. Ohjeita Tampereen yliopistossa toimivalle tutkijalleEnnen artikkelin valmistumistaJos kirjoitat artikkelin yhdessä toisten tutkijoiden kanssa, varmista, että saat muilta luvan artikkelin rinnakkaisjulkaisemiseen. Mallilomake rinnakkaisjulkaisuluvan saamiseksi yhteisjulkaisun muilta tekijöiltä (linkki: rinnakkaisjulkaisulupa). Ennen artikkelin julkaisuluvan allekirjoittamistaVarmista ennen artikkelisi julkaisuluvan allekirjoittamista, että sinulle jää oikeus tallentaa artikkelisi oman organisaatiosi julkaisuarkistoon. Ts. julkaisusopimusta tehdessäsi pidätät itselläsi oikeuden rinnakkaisjulkaista artikkelisi Tampereen yliopiston julkaisuarkistossa. Mallikirje
rinnakkaisjulkaisuoikeuden pidättämiseen (linkki: saatekirje +
sopimusliite). Säilytä myös itselläsi artikkelisi eri versiot
Miten toimit, kun rinnakkaisjulkaiset artikkelisiKun artikkelisi on julkaistu, tallenna sen viitetiedot Tampereen yliopiston julkaisurekisterinä toimivaan SoleCRIS-järjestelmään (linkki). Kirjaudu peruspalvelutunnuksella TamPubin e-lomakkeelle (linkki). Hyväksy rinnakkaisjulkaisemisen sopimusehdot. Sopimusehdoissa vakuutat, että
Lähetä samalla e-lomakkeella artikkeli pdf-tiedostona. Jos artikkelin lopullista versiota (publisher version) ei saa käyttää, rinnakkaistallenetaan post-print -versio, joka on arvioijien kommenttien perusteella muokattu tekijän viimeinen versio. (Post-print -versiota kustantaja ei ole vielä taittanut.) Rinnakkaisjulkaistavan artikkelin on sisällöllisesti vastattava kustantajan julkaisemaa artikkelia. Millaisia rinnakkaisjulkaisulupia tarvitsetTekijöiden lupa Voit tallentaa julkaisuarkistoon vain omia artikkeleitasi, joiden rinnakkaisjulkaisemiseen sinulla on lupa, mukaan lukien muiden tutkijoiden kanssa yhteistyössä tuottamasi artikkelit. Mikäli et ole artikkelin ainoa tekijä, sinun tulee hankkia rinnakkaisjulkaisulupa artikkelin muilta tekijöiltä. Mallilomake rinnakkaisjulkaisuluvan saamiseksi yhteisjulkaisun muilta tekijöiltä (linkki: rinnakkaisjulkaisulupa). Vastaat myös rinnakkaisjulkaisulupien hankkimisesta artikkelisi sellaiseen sisältöön, jota et ole itse tuottanut, esim. kuvat tai taulukot. Kustantajan lupa Useimpien tiedekustantajien rinnakkaisjulkaisukäytäntö sallii nykyisin tallennuksen tutkimusorganisaation omaan julkaisuarkistoon. Voit tarkistaa tunnetuimpien kansainvälisten kustantajien rinnakkaisjulkaisukäytännöt SHERPA/RoMEO-palvelusta. Palvelusta voit saada selville, mikä artikkeliversio on luvallista rinnakkaistallentaa. Esimerkki tietojen tulkinnasta. Jos SHERPA/RoMEO-palvelusta ei selviä kustantajan rinnakkaisjulkaisukäytäntö, voit yrittää selvittää julkaisulupaa suoraan kustantajien omilla lomakkeilla esim. ELSEVIER tai Copyright clearance center -palvelusta. Voit myös pyytää kustantajalta jälkikäteen lupaa rinnakkaisjulkaista artikkellisi. Mallikirje rinnakkaisjulkaisuluvan pyytämiseen kustantajalta (linkki: mallikirje). Milloin voit rinnakkaisjulkaista artikkelisiVoit tallentaa artikkelisi tiedot SoleCRIS-järjestelmään vasta sitten, kun lehden numero ja artikkelin sivunumerot ovat tiedossa. Sinun kannattaa kuitenkin lähettää artikkelisi kirjastoon heti, kun artikkelisi on ilmestynyt, vaikka sitä ei vielä olisi mahdollista rinnakkaisjulkaista. Kustantaja voi sallia rinnakkaisjulkaisemisen
Embargo = kustantajan asettama määräaika, jonka aikana julkaisua ei voida asettaa avoimesti saataville. Kirjastoon lähetetty artikkeli tallennetaan TamPub-julkaisuarkistoon ja mahdollisen embargo-kauden päätyttyä se julkaistaan automaattisesti. Minkätyyppisiä artikkeleja voit rinnakkaisjulkaista
NeuvontaRinnakkaisjulkasemiseen liittyyvät kysymykset voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: oa@uta.fi.
|
| Yhteystiedot Hakemisto Palaute |