Tutkimus koostui kahdesta yksityissektorin (N=3 850) ja kahdesta julkisen sektorin tutkimuksesta (N=753 ja N=6 442). Yksityisen sektorin tutkimukseen osallistuneet olivat monikansallisen metsäteollisuusyrityksen Suomen yksiköiden työntekijöitä, kun taas julkisen sektorin tutkimukseen osallistuneet olivat kahdeksan suomalaisen kunnan työntekijöitä. Tietoja työn ja muun elämän psykososiaalisista tekijöistä kerättiin kyselylomakkeiden avulla. Kyselyihin osallistuneiden vastaukset yhdistettiin yksilötasolla työnantajien sairauspoissaolorekistereiden tietoihin. Sairauspoissaolojen seuranta-ajat vaihtelivat 21 kuukaudesta aina 9 vuoteen.

Tutkimus osoitti, että naisten työt tarjosivat vähemmän itsenäisyyttä ja monipuolisuutta kuin miesten työt. Naisilla oli vähäisempi kollegoiden ja esimiesten tuki kuin miehillä. Miehet olivat myös naisiin nähden etuoikeutetussa asemassa erityisesti liittyen heidän selkeämpään työrooliinsa ja parempaan organisaatioilmapiiriin. Lisäksi naisilla oli enemmän kotivastuita ja he kokivat miehiä useammin kielteisen kuormituksen siirräntää työstä kotiin. Lähimmissä ihmissuhteissa naisilla ja miehillä oli vastavuoroisuuden tasapaino samalla tasolla, mutta naiset kokivat saavansa enemmän sosiaalisen verkoston tukea.

Yksityissektorilla työn piirteistä korkea työn itsenäisyys oli vahvasti yhteydessä alhaisempaan sairauspoissaolojen tasoon erityisesti miesten keskuudessa. Sosiaalisen tuen lähteistä vahva esimiehen tuki alensi sairauspoissaoloriskiä naisten keskuudessa, kun taas työtovereiden tuella oli vastaava vaikutus miesten keskuudessa. Julkisella sektorilla sosiaalisen verkoston tuki vähensi ainoastaan miesten sairauspoissaolojen tasoa. Vahvalla työroolin selkeydellä oli sairauspoissaoloja vähentävä vaikutus miestoimihenkilöiden keskuudessa yksityissektorilla, kun taas huono organisaatioilmapiiri ennusti työntekijänaisten lisääntyneitä sairauspoissaoloja. Julkisella sektorilla kielteinen kuormituksen siirräntä työstä kotiin oli yhteydessä lisääntyneisiin sairauspoissaoloihin sekä miehillä että naisilla, kun taas kielteinen siirräntä kotoa työhön oli yhteydessä kohonneeseen sairauspoissaolojen tasoon vain naisilla. Vahvempi tuen antajan kuin tuen saajan rooli läheisimmissä ihmissuhteissa vähensi sairauspoissaoloja yhdeksän vuoden seuranta-aikana julkisen sektorin naistyöntekijöillä, mutta heidän mieskollegoillaan vastaavaa tulosta ei havaittu. Psykososiaaliset tekijät eivät välittäneet sukupuolten välisiä eroja sairauspoissaoloissa. Kun psykososiaaliset selittäjät oli otettu huomioon, naisilla oli noin 25-30% enemmän sairauspoissaoloja kuin miehillä.

Naisten keskuudessa useiden potentiaalisten psykososiaalisten terveysriskien taso oli hieman korkeampi kuin miesten vastaava taso. Kuitenkaan psykososiaaliset tekijät eivät selittäneet eroa sairauspoissaoloissa miesten ja naisten välillä. Ennen kaikkea tämä pitkittäistutkimus osoitti, että työssäkäyvät suomalaiset miehet ja naiset ovat haavoittuvia osittain erilaisille työ- ja kotiympäristöön liittyville psykososiaalisille tekijöille. Siten tutkimus tuottaa uutta tietoa erilaisten psykososiaalisten tekijöiden roolista miesten ja naisten terveyden riskitekijöinä. Tutkimustulokset antavat viitteitä, että on tarpeellista kehittää sukupuolisensitiivisiä lähestymistapoja työntekijöiden terveyden tutkimuksessa. Toimenpiteet, joilla pyritään vähentämään terveysriskejä, tulee suunnitella siten, että sukupuolittuneiden työntekijäryhmien erityistarpeet ja toimintatodellisuudet otetaan huomioon. Tulokset eivät ainoastaan lisää ymmärrystä terveyden heikentymiseen johtavista tekijöistä, vaan antavat viitteitä myös edellytyksistä hyvälle työkyvylle ja työvireydelle miehillä ja naisilla.

Jotta työntekijöiden terveyttä voitaisiin parantaa, olisi tärkeää laajentaa tutkimusta erilaisiin työntekijäryhmiin ja heidän erityisongelmiinsa. Parantamalla näiden ryhmien keskeisiä voimavaroja, voidaan todennäköisesti kohentaa näiden ryhmien terveydentilaa pitkällä aikavälillä. Näin on mahdollista päästä terveyden vahvistumiseen yksilötasolla, työorganisaatioiden toiminnan tehostumiseen ja pienempiin yhteiskunnan terveydenhuoltokustannuksiin. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää monitieteellistä tutkimusta erilaisista psykososiaalisista terveydentilaan vaikuttavista tekijöistä ja niiden keskinäisistä yhteyksistä, terveyden säilymisen ja heikentymisen pitkän aikavälin mekanismeista ja erilaisten interventiohankkeiden tuloksellisuudesta, jotta työntekijöiden terveyden muodostumisesta syntyisi tarkempi ja kokonaisvaltaisempi kuva.