LL Marika Kuuskerin lastentautiopin alaan kuuluva väitöskirja

tarkastetaan 9.12.2005 klo 12 Tampereen yliopiston lääketieteen laitoksen B-rakennuksen pienessä luentosalissa, Medisiinarinkatu 3, Tampere.

***

Marika Kuuskeri on syntynyt Merikarvialla ja hän on suorittanut lääketieteen lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Vuoden 2002 jälkeen hän on toiminut tutkijalääkärinä Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenklinikalla sekä terveyskeskuslääkärinä Vammalan ja Äetsän kttky:ssä.

Kuuskerin väitöskirja ilmestyy sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1118, Tampereen yliopisto, Tampere 2005. ISBN 951-44-6466-4, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 485, Tampereen yliopisto 2005. ISBN 951-44-6467-2, ISSN 1456-954X, http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tampereen yliopiston julkaisujen myynti, PL 617, 33101 Tampere, puh. (03) 3551 6055, e-mail: taju@uta.fi.

LEHDISTÖTIEDOTE

Tyypin 1 diabetes on yksi yleisimmistä lapsuus- ja nuoruusiän kroonisista sairauksista. Suomalaisella lapsella on suurempi todennäköisyys sairastua tähän sairauteen kuin lapsella missään muussa maassa. Tyypin 1 diabeteksen aiheuttajaa ei tunneta, eikä siihen ole tällä hetkellä parantavaa hoitoa. Jotta tämä jatkuvaa päivittäistä insuliinihoitoa vaativa sairaus pystyttäisiin joskus parantamaan tai sen puhkeaminen ehkäisemään, tarvitaan tietoa siitä mitä tapahtuu pitkän, jopa vuosia kestävän, prekliinisen vaiheen aikana. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuoda lisää selvyyttä tämän vaiheen tapahtumiin. Työssäni pyrin selvittämään tyypin 1 diabetekseen liittyvien vasta-aineiden käyttäytymistä suomalaista väestöä edustavilla lapsilla, niiden ennustavuutta kliinisen sairauden ilmaantumisen suhteen sekä selvittämään esiintyykö beeta-soluautoimmuniteetissa perheittäistä tai maanteteellistä kasautumista, kuten tiedetään kliinisessä sairaudessa esiintyvän.

Tyypin 1 diabetesta pidetään autoimmuunitautina, jossa T-solut kääntyvät omaa elimistöä vastaan tuhoten vähitellen elintärkeää insuliini-hormonia tuottavat beeta-solut haiman Langerhansin saarekkeissa. Tämä solutuhovaihe on vaihtelevan pituinen, kuukausista vuosiin, sekä oireeton. Tässä vaiheessa ainoa tapa havaita autoimmuuniprosessin käynnistyminen on tutkia verestä tyypin 1 diabetekseen liittyvät vasta-aineet; saarekesoluvasta-aineet (islet cell antibodies, ICA), insuliinautovasta-aineet (insulin autoantibodies, IAA), glutamaattidekarboksylaasivasta-aineet (GADA) ja IA-2-vasta-aineet (IA-2A). Kun kliininen tauti vihdoin puhkeaa, on beeta-soluista jäljellä enää 10-20%.

Tyypin 1 diabetes on monitekijäinen sairaus, missä tautialttius periytyy. Tärkeimmät altistavat geenit sijaitsevat HLA geenien alueella kuudennen kromosomi lyhyessä haarassa. Tämän lisäksi sairauden syntyyn vaikuttanevat voimakkaasti ympäristötekijät.

Tämän tutkimuksen aineisto on peräisin väestöpohjaisesta diabeteksen ennustamiseen ja ehkäisyyn tähtäävästä tutkimuksesta, DIPP-projektista. Projektissa suoritetaan geneettinen seulonta niille vastasyntyneille, jotka syntyvät Turun, Oulun ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa. Ne lapset joilla on HLA -genotyyppiin liittyvä lisääntynyt riski sairastua tyypin 1 diabetekseen, kutsutaan immunologiseen seurantaan. Jos tässä seurannassa ilmaantuu merkkejä beeta-soluautoimmuniteetista eli lapsi kehittää diabetekseen liittyviä vasta-aineita, perheen lapselle tarjotaan mahdollisuutta osallistua hoitotutkimukseen.

Tässä työssäni todettiin, että väestöä edustavilla lapsilla HLA-genotyypeillä on merkittävä osa beeta-soluautoimmuniteetin kehittymisessä. Näillä genotyypeillä on vaikutusta sekä autoimmuniteetin määrään että laatuun. Autovasta-aineet ilmaantuivat varhaisessa iässä ja näyttivät lisääntyvän ainakin viiteen ikävuoteen asti. Näkemämme autovasta-aineiden kehityksen mukaan ne lapset joilla on merkittävä riski sairastua tyypin 1 diabetekseen voidaan löytää jo nuoressa iässä, jolloin diabeteksen ehkäisyyn tähtäävät tutkimukset, ja tulevaisuudessa mahdolliset ehkäisevät toimenpiteet, voidaan aloittaa ajoissa. Jos tähän ryhmään pystyttäisiin kohdistamaan diabetestä ehkäiseviä toimenpiteitä, sillä olisi todennäköisesti erittäin merkittävä vaikutus tyypin 1 diabeteksen ilmaantumiseen. Työssä havaittiin myös selvä maantieteellinen ero vasta-aineiden ilmaantumisessa. Tampereella syntyneille lapsille ilmaantui harvemmin diabetekseen liittyviä vasta-aineita kuin Turussa syntyneille lapsille. Tämä maantieteellinen ero voitaneen selittää ympäristötekijöillä. Jo hyvin nuorten lasten joukossa nähtiin selvä autovasta-aineiden perheittäinen kasautuminen. Näitä perheitä joissa on vähintään kaksi lasta joilla on merkkejä beeta-soluautoimmuniteetista tulisi edelleen seurata, jotta pystyttäisiin tunnistamaan ne tekijät jotka erottavat toisistaan ne saman perheen autovasta-ainepositiiviset lapset jotka etenevät kliiniseen diabetekseen asti niistä, jotka eivät sairastu. Havaittiin myös, että ICA on herkkä, mutta hyvän stabiliteetin omaava vasta-aine, ja sen avulla löydettiin kaikki ne lapset, joilla oli destruktiivinen beeta-soluautoimmuniteetti, eli jotka etenivät kliiniseen sairauteen asti. Se toimii hyvin nuorilla lapsilla, jotka kuten mainittu, ovat tärkeä kohderyhmä yrityksissä ehkäistä diabeteksen puhkeaminen. Alustavien tulosten mukaan IA-2A oli kliinisen sairauden suhteen kaikista tarkin yksittäisistä autovasta-aineista, mutta ne eivät kuitenkaan yksin sovellu beeta-soluautoimmuniteetin seulontaan, koska niiden herkkyys on melko vaatimaton. Näin ollen kokemuksemme mukaan ICA on yksittäisistä vasta-ainereaktiviteeteista edelleen tehokkain beetasolu-autoimmuniteetin seulontaväline.

käyntiä 23.11.2005 alkaen

Väitökset    Tampereen yliopiston kirjasto   Tampereen yliopisto