
Nina Kulo, Kaupungit, konfliktit ja keskustelut - Teoriakatsaus kaupunki- suunnittelun kommunikatiivisuuteen ja kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin
Heini Ruski: Väestöryhmien representaatiot kuntien strategia-asikirjoissa
Aino Järventausta: Sosiaalisen tilan rakentumisen Facebook-verkkoyhteisössä
Essi Haglund: Asuntokysymyksestä asuntopolitiikkaan
Laura Nurmi: Yhteistä Itämeren aluetta rakentamassa - EU:n Itämeri-strategia alueellisen ntressin kokoajana
Ville Hokkanen: Turku-Lohja -yhteysväli E18-liikennekäytävän osana. Liikenneväylä kaupunkiseutujen vuorovaikutuksen mahdollistajana ja aluekehityksen suuntaajana
Satu Jokinen: Sosialistinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen. Neuvostoliiton vuosikymmenet ja Moskova
Noora Kosonen: Lintukeitaasta kaupunkisuunnittelun ongelmaksi - Tampereen Iidesjärveä koskevat suunnitelmat ja erilaiset tulkinnat kestävän kehityksen toteuttamiseen
Ari Kurlin: Väestön ikääntyminen ja kansainvälinen tutkinto-opiskelijoiden opiskeluaikainen työssäkäynti
Juhana Suomi: Sähköä ja retoriikkaa
Heini Leppänen: Paikallisyhteisön asukkaan eurooppalainen identiteetti - säynätsalolaisten kokemuksia eurooppalaisuudesta
Jenni Kuusela: Valtion ja kuntien välinen suhde - tarkasteltavana liikuntapalvelut
Raimo Hannukainen: Kuntatalouden tasapainovaikeudet 1990-2000-luvuilla -esimerkkinä Kankaanpään kaupunki
Aleksi Heikkilä: Eräitä suuntaviivoja kilpailun ymmärtämiseen
Pia-Christina Roth: Asumispalvelut osana ikäihmisten palveluja
Hannu Juntunen: Kaikki töihin - töitä kaikille. Paltamon Työtä kaikille -hanke
Toni K. Laine: Kaaos kunnan hallinnossa - kunnan keskushallinnon merkitys paikallisen hallinnon ja kunnan toiminnan ohjauksessa
Annukka Huisko-Moilanen: Laadun arviointi julkisten palvelujen kehittämistyössä
Emilia Valkonen: Nuorten kuuleminen osana kunnallista demokratiaa
Martta Kantele: Valtion kuntiin kohdistaman ohjauksen muutos 1990-luvulla
Noora Hinkkanen: Villien petojen Pohjola - Kuinka petoeläinpolitiikassa näkyy Wilderness-ajattelun vaikutus?
Enni Leppälä: Tuulivoiman ympäristövaikutusten arviointi -arviointi menetelmistä ja tieteen roolista
Ruusu Tuusa: Kansalaisten osallistumisen muodollinen tila ja sisältö vesienhoidon suunnittelussa
Kati Sointukangas: Terawattitunteja, kansallismaisemaa ja lapsenlapsia - kehitysanalyysi tuulivoimakeskustelusta
Karoliina Tuukkanen: Konfliktin aineksia. kehitysanalyysi kaivostapauksesta Pascua-Lama
Katja Alakerttula: Suomen ilmastopolitiikan toimijat. Suomen ilmastopolitiikan määrittelijät ja keskeiset määrittelyt Helsingin Sanomissa v. 2009
Kirsi Isokoski: Sahasta tontiksi? Maaperän puhdistushanke Kalajoella vallankäytön ja kansalaisosallistumisen näkökulmasta
Jenni Kuja-Aro: Kestävä kehitys asuinalueiden suunnittelussa. Vuoreksen suunnitteluprosessi osayleiskaavaehdotuksen näkökulmasta
Susanna Karttunen: Yksilön tilakokemukset, tilaan kiintyminen ja siitä irtautuminen tarkastelussa Bostonin West End sekä Finlayson
Aino Siippainen: Alueellisen identiteetin muuttuminen Etelä-Pohjanmaalta pois muuttaneilla opiskelijoilla
Jaana Niittyniemi: Sosiaalinen pääoma - sivutuotteesta tavoitteeksi. Tutkimus sosiaalisesta pääomasta LEADER-hankkeissa Pohjois-Satakunnassa
Noora Kosonen: Lintukeitaasta kaupunkisuunnittelun ongelmaksi Tampereen Iidesjärveä koskevat suunnitelmat ja erilaiset tulkinnat liittyen kestävän kehityksen toteuttamiseen
Ella Tanskanen: Sanomalehti osallistajana vuorovaikutteisessa kaupunkisuunnittelussa
Anniina Tuomi: Kaupunkiseudun markkinointi - Kaupunkiseudun johtamisen ja kehittämisen työväline. Case Lahti
Maria Seppälä: Sosiaalisuuden, yhteisöllisyyden ja turvallisuuden edistäminen Muotialan asuinalueen suunnittelussa
Hanna Kääriä: Valmistunut 2.6.2008
Tiina Ramstedt: Matkatoimistot kestävän matkailun edistämisessä
Sanni Ojanen: Kansainvälinen rakennemuutos ja suvaitsevaisuus. Esimerkkinä itäinen raja-alue ja kulttuurisen vaiktuksen muutos Lappeenrannassa
Elina Pihlajamaa: Viestintä osaamiskeskusten toiminnassa. Finn-Medin toimijoiden kokemuksia viestinnästä osaamiskeskusohjelman toteutuksen apuvälineenä
Anne-Katariina Mikkonen: Viestintä yhteisön rakentajana? Tietokonevälitteisen kommunikaation ominaispiirteistä ja haasteista yhteisöllisyydelle
Satu Jokinen: Sosialistinen kaupunkisuunnittelu ja rakentaminen. Neuvostoliiton vuosikymmenet ja Moskova
Annika Sarkkola: Yhteisöllisyys asuinaluesuunnittelun tavoitteena
Otto Pasma: Osallistuminen Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelussa. Katsaus teoriakirjallisuuteen ja lainsäädäntöön
Jaana Vanhatalo: Osallisuus , case esteettömyys
Riina-Leena Pulkkinen: Uusille kehtiyspoluille institutionaalisen yrittäjyyden avulla
Hanna Peevo: Alueen innovaatiokyvykkyys ja alueellinen innovaatiojärjestelmä
Eeva Saarinen: Keuruu yhdeksäsluokkalaisten silmissä
Henna Koski: Kunnat ja kommunikatiivisen suunnittelun haasteet
Simo Tuppurainen: Kuinka voidaan olla persialainen? Näkökulmia opiskelijavaihdon vaikutuksesta liikkuvuuteen ja Euroopan yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kehitykseen
Leena Simola: Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu alueellisena vetovoimatekijänä - opiskelijoiden kokemuksia Kokkolan toimipisteestä
Katja Levola: Pappa painaa kaasua - lähikauppaan kirkonkylälle
Annukka Huisko-Moilanen: Laadun arviointi julkisten palvelujen kehittämistyössä
Nico Vacklin: Kunnat kansalaisten toimeentuloturvan toimeenpanijoina
Aleksi Heikkilä: Kiplailu ja julkinen sektori. Eräistä suuntaviivoja kilpailun ymmärtämiseen
Sanna Kivimäki: Erityisvaltionosuusrahoituksen osuus Pirkanmaan sairaanhoitopiirin strategiassa sekä terveystieteellisen tutkimuksen tuloksellisuuden arvioinnissa
Teemu Juhola: Paras kirjoittelu? Kunta- ja palvelurakenneuudistus pääkirjoitukissa
Anitta Hietaniemi: Palveluyksiköiden tehokkuus. Arvio maatalouslomituksen paikallisyksiköiden kustannuseroihin vaikuttavista tekijöistä
Sonja Martikainen: Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen vaikutuksia alueelliselle kehittämiselle ja maankäytölle
Martti Napola: Kilpailuttamisen edut kunnallisessa palvelutuotannossa. Esimerkkinä Karjaan kaupungin terveyden- ja sairaanhoito- sekä vanhustenhuoltopalvelut
Leena Harju: Laadun kehittäminen julkisessa organisaatiossa. Tutkimus palvelusitoumuksen vaikutuksesta Kelan Nivalan-Haapajärven vakuutuspiirissä
Susanna Jänismäki: Kunnan esimiestyö muutosjohtamisessa
Taija Terä: Varsinais-Suomen saaristokunnat kunta- ja palvelurakennehankkeessa
Ninni Kurko: New public managementin ja governancen erot ja yhtäläisyydet
Janne Pesonen: Johtamisen haasteet tilaaja-tuottajamallissa
Annika Peltomaa: Johtorymät kunnallishallinnossa
Aki Heiskanen: Kehittämishankkeen arviointi - hyötyä vai ajanhukkaa. Tapauksena Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö -hankkeen arviointi
Lotta Mattsson: Aluehallinnon uudistaminen Suomessa maakuntaliittojen näkökulmasta
Kati Ukkonen: Alueiden asema ja edunvalvonta Euroopan unionissa
Virve Hietala: Turvallisuuden eri ulottuvuudet kuntien turvallisuussuunnitelmissa
Katja Eloranta: Oulun kaupungin verkostoituminen
Hannu Maijala: Seutuyhteistyön kehittyminen Etelä-Pirkanmaalla
Noora Lindfors: Projektit muutosjohtamisen välineenä
Anne Karjalainen: Biokaasua tankkiin? Biokaasun liikennekäytön rajoja ja mahdollisuuksia suomessa
Outi Karasti: Uraanikaivos toiminnan mahdollisuus matkailupitäjässä. Tapaustutkimus paikallisten suhtautumisesta uraanin etsintään Kuusamon Kouvervaaralla
Noora Arola: Eko matkailu ja paikallisten asukkaiden osallistaminen kehitysmaissa
Sophie Antraigue: Suomenlahden öljyonnettomuuksien kansallisen varautumisjärjestelmän muotoutuminen ja nykytila
Sini Harkki: Ratkaisu vai välirauha? Muonion metsäkiistan osapuolten tulkinnat Metsähallituksen yhteiskunnallisista velvoitteista ja kiistan ratkaisusta
Anna Jahkola ja Johanna Lehtimäki: Jokamiehen maa - maanomistajan näkökulma maidensa virkistyskäyttöön
Riitta Savikko: Helmi ja häslinkimeininki. Mukavat ja ikävät paikat Tampereen Kissanmaan koulun kolmas- ja neljäsluokkalaisten mielestä
Mia O`Neill: Sanoista tekoihin? Suomalaisten haasteita Sambian sanitaatioremontissa
Pia Pässilä: Ympäristökysymys ja vapaa liikkuvuus Euroopan komission tavaraliikennelinjauksissa
Mari Hotti: Jätteen synnyn ehkäisy ja jätteen poltto - valtakunnallinen suunnitelma ohjaa ja perustelee
Senni Jalonen: Ruoveden Vinsanvuoren jätteenkäsittelykeskushanke - vastausta, määrittelykamppailua ja osallistumista
Jane Joe: Paras käytettävissä oleva tekniikka - kustannus vai kiplailuetu. Ympäristötoimijoiden näkökulma IPPC -direktiivin käyttöönottoon Virossa
Johanna Tuomisaari: Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoshankkeen vastustus riskiyhteiskunnan valossa
Minna Vertainen: Julkinen keskustelu liikenteen biopolttoaineista Taloussanomat ja Vihreä-Lanka -lehdissä
Suvi Eräpalo: Joukkoliikenteen edistäminen Tampereella - kokemuksia työsuhdematkalipusta Ekokumppanit Oy.ssä
Satu Saunio: Olipa kerran varpunen. Syitä varpuskannan taantumalle ja varpusen suojelulle
Sari Poutiainen: Perinnemaisemien hoitoa Hämeessa - Ahomansikka-hanke maanomistajien resurssipulan täyttäjänä ja luonnonsuojelun uusiin haasteisiin vastaajana
........................................................................................................
Maija Niskavirta: Kulttuurin käyttö kaupunkien kehittämis- ja imagotyössä
Olli Ruokolainen: Kulttuuri, luovuus ja aluekehittäminen Suomessa
Mikael Andolin: Mainos- ja markkinointiviestinäalan kehittyminen ja keskittyminen suomessa 1995-2004
Riikka Lätti: Koettu ja rajattu Eurooppa, Geopolitiikka ja kuvat Euroopasta
Päivi Pärkkä: Aluepolitiikan muutos ja strategiat osana ohjelmaperusteista aluekehittämistä case: Salon seutu
Sami Lind: Muisti- ja mielikuvat avoimesta kaupunkitilasta: 20-30 -vuotiaidenTamperelaisten kokemuksia ja mielikuvia toiminnasta Tampereen keskustorilla
Tiina Repo: Alueellistamisen Euroopan Unionin rakennerasto - hankkeiden hallinnoinnin järjestämisen mallina sosiaali- ja terveysministerin hallinnonalalla - Case -tutkimus Oulun ja Lapin lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastojen tilanteesta kesällä 2006
Janne Vainikainen: Teknologiakeskusten kriittiset menestystekijät
Anne Närhi: Katsaus suomalaiseen vuorovaikutteiseen suunnitteluun ja sen teorioihin
Pirjo-Riitta Heinonen: Ympäristöpolitiikan läpäisy periaate - Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan keinot kestävän kehityksen edistämiseksi
Mikko Koponen: Suomen alueiden kehittämisjärjestelmä ja sen keskeiset kehittäjäorganisaatiot - kokonaisvaltaiseen alueiden kehittämiseen liittyviä ongelmia
Henri Lahtinen: Satakunnan sillalla seistessä tuntee itsensä tamperelaiseksi. Tutkimus tammerkosken kaupunkikuvallisesta merkityksestä
Hannu Maijala: Seutuyhteistyön kehittyminen Etelä-Pirkanmaalla
Heidi Pyykkönen: Kainuun hallintokokeilu - valtion keskushallinnon ja maakuntahallinnon väliset suhteet ja niiden muuttuminen.
Sirpa Köppä: Seutuyhteistyön johtaminen
Jaakko Minkkinen: Muutosjohtaminen kunnassa. Tampereen kaupungin muutos tilaaja-tuottaja -malliin
Riku Rekonen: New Public Management ja sopimusperusteinen palvelutuotanto. Tutkimus kunnallishallinnon roolin muuttumisesta palvelujen tuottajista järjestäjäksi
Berita Leppänen: Kuntien ja yksityisten sosiaalipalvelun tuottajien välinen kumppanuus
Jenni Vihelä: Subsidiariteettiperiaate ja kunnan - subsidiariteettiperiaatteen toteutuminen Suomen EU-jäsenyyden aikana
Annaleena Ryömä: Kunnan koulutuspalvelujen järjestämisvaihtoehtojen tarkastelua julkisen hallinon uudistusten valossa
Antti Tattari: Henkilöstöjohtamisen haasteita oppivassa organisaatiossa
Johanna Kivimäki: Seudullisen yhteistyön lisääntymisen vaikutukset SEUTU-hankkeen näkökulmasta
Susanna Mikkola: Vapaa-ajan asukkaat Luopioisten palveluiden käyttäjinä ja kehittäjänä
Anu Kurkinen-Supperi: Dialogia osallistumisesta. Näkökulmia kuntalaisen osallistumiseen ja suoraan osallistumiseen kunnallishallinnoissa
Kristiina Arffman: Julkinen - yksityinen kumppanuus Suomessa
Hanna Rask: Arkielämän ympäristöpolitiikkaa Kangasalan Yhteiskylässä
Anna Toppari: Kehitysyhteistyön kestävyys -esimerkkinä Tampere-Muanza - paikallishallintohanke
Katri Kangas: Ajelehtimista vai aktiivista merkityksenantoa - esteettisen roolista ympäristöystävällisessä kuluttamisessa
........................................................................................................
Juha Leppänen: Paikkasidonnaisuus sähköisessä kaupankäynnissä
Merika Lanne: Koira kaupungin viheralueilla
Outi Nieminen: Verkostojen merkitys pienen kaupunkiseudun kilpailukyvylle - case Seinäjoen kaupunki
Janne Kettunen: Vaihdosta töihin. Opiskelijavaihdon vaikutukset Tampereen yliopiston opiskelijoiden ulkomaillatyöskentelyhalukkuuteen
Marjaana Korhonen: How to study the integration of immigrants with social capital concepts
Miia Sievola: Kuntien asema muuttui - miten muuttui elinkeinopolitiikka? Kunnallisen elinkeinopolitiikan kehitys 1990-luvulta 2000-luvun alkuun
Kirsi Sutinen: Identiteetin työmaalla. Eurooppalainen identiteettipolitiikka opiskelijakonferenssin puheissa
Pasi Ala-Kortesmaa: Helsingin Jätkäsaaren suunnittelu - Ympäristöterveyteen liittyviä tekijöitä asukkaiden ja kolmannen sektorin edustajien puheenvuoroissa
Irene Kujala: Kulttuuriympäristökokemukset suunnittelutietona: Ruukin kulttuuriympäristön kokeminen ja siitä saatava tieto
Kati Lindell: Imagon ja maiseman yhteys uudistetulla tehdasalueella
Anna Nurmi: Tervettä järkeä ja yhteistä tahtotilaa. Suunnittelun diskurssit ja systeemiäly Salon keskustan
kaavarungosta annetussa palautteessa
Tuija Mäenpää: Asukkaiden osallistuminen täydennysrakentamisen suunnitteluun: yhteisöllisyys ja
osallistuminen
Liisa Jokipii: Teknologiakaupunki Oulu eri-ikäisten asukkaiden kokemana
Katja Hyökki: Paikkatietojen hyödyntämisen merkitys maakunnallisessa aluesuunnittelussa
Sini Haapasalmi: Kodin synty. Kirjallisuustutkimus asunnon "kesyyntymisestä" kodiksi
Antti-Ville Vaden: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kilpailuttajana -kilpailuttamisprosessi ja sen historia
Pirjo Mäljä: Tanskan kuntauudistus ja palvelumallien kehityskeskustelu
(sivuainetutkielma)
Teresa Teppo: Tampereen palvelujärjestelmän uudistaminen kolmannen sektorin näkökulmasta - Arviointi strategioiden toteutettavuudesta
Heidi Paananen: Ei alkuunkaan ruokoton juttu. Miten ruo`on hyötykäyttöä voitaisiin lisätä Suomessa
Anu Syrjäpalo: Ämmänsuon episodi. NIMBY-ilmiönä näyttäytyvän liikkeen taustoitusta
........................................................................................................
Katariina Kovanen: Osaamisintensiivisten yrityspalveluiden alueellinen keskittyminen. Pirkanmaa M-KIBS -yritysten toimintaympäristönä vuonna 2004
Sanna Lehtimäki: Palvelurakenteen toimivuudenarviointi strategisen johtamisen osana kunnallishallinnossa
Markku Visti: Katsaus osallisuuteen median näkökulmasta
Elina Kirjalainen: Kuntaprosessin edellytykset ja esteet
Jani Tulehmo: Fyysis-toiminnallinen asuin- ja elinympäristö. Tyytyväisyystarkastelussa Tampereen kaupungin palvelut
Mirva Glomm: Kyläsuunnitelmat kylä-kunta -suhdetta luomassa. Tapauksena Hyrynsalmen, Kuhmon ja Suomussalmen kunnan kyläsuunnitelmat
Heidi Haapala: Pormestarinluodon muutos segregaation näkökulmasta
Marja Kurkela: Uusosuustoiminta ja sen paikka tulevaisuudessa - esimerkkinä Pirkanmaan uusosuustoiminta
Mikko Kotiranta: Satakunnan muuttoliiketutkimus 2004
Heikki Levola: Siirtolaisvähemmistön integroitumista edesauttavat tekijät Espanjassa: valtaväestön näkökulma
Elina Lillstrang: Aspects to the European Integration process in Context of the Czech republic : Europeanisation and the possibilities of Bottom-up Development
Hanna Virtanen:Monietniset asuinalueet
Tarja Huopainen: Merkityksellinen paikka
Outi Hämäläinen: Suomi Euroopan kartalla. Analyysi eurooppalaisten nuorten Suomen sijoittamisesta Eurooppaan ja sen eri aluekokonaisuuksiin
Jenni Lehmuskenttä: Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö aluekehittämisessä
Anna Vallius: Kunnan markkinointikeinot
Päivi Nurmi-Koikkalainen: Vammaisten ihmisten asumispalveluiden laatusuositus palveluiden ja ohjauksen kentässä tutkielman laatusuositusprosessista
Tuula Jäppinen: Seutuyhteistyön erilaiset mallit erilaisten mallien teoreettinen sisältö ja ominaisuudet
........................................................................................................
Timo Peräkylä: Majoituselinkeinon rakenne ja pienten majoitusliikkeiden asema Suomen eri suuralueiden matkailussa
Heikki Kiviniitty: Alue normaaliutena Internetin keskusteluryhmien viesteissä
Virpi Katajala: Hevosvoimaa maaseudulle - hevoselinkeinon ja maaseudun vuorovaikutus
Anna Niemistö: Asuinympäristön sosiaalinen kestävyys ikääntyneen näkökulmasta
Hanna Ahtiainen: Yritysten yhteiskuntavastuu. Yhteiskuntavastuullisuuden taustoja suomalaisessa liike-elämässä
Heidi Virkki: Viihtyisyys Porvoon keskustassa eilen, tänään ja huomenna - suunnittelutraditioiden ja julkisten ulkotilojen muutokset
Maijastina Setälä: Paikallisyhteisöjen kehitys ja turismi kolmannessa maailmassa
Mikko Seila: Yritysten eri toimintaympäristöjen ja niissä tapahtuvien muutosten sekä yritysten kilpailukykyyn ja sijoittumiseen liittyvien asioiden tarkastelua
Tiina Keinänen: Asukasnäkökulma onnistuneen täydennysrakentamisen ja kestävän kaupungin väliseen suhteeseen
Risto Nikunen: Koettu ja kuviteltu kaupunki. Asukkaiden kokemukset ja mielikuvat Keravan sisäisen imagon muodostajina
Päivi Taskinen: Tampere toimii seudullisesti
Katri Laihosalo: Balanced Scorecard -menetelmä kaupungin strategisen johtamisen välineenä ja tilaaja-tuottaja -malli organisaatioiden kehittämisessä. Case Tampere
Pekka Rautio: "Olipa kerran suuri ja mahtava Aral" - representaation politiikkaa luonnon ja kulttuurin suhteista
Mosharraf Hossain: Chabges in Hydrological Conditions and Local in the Coustal Regiones of the Bay for Bengal
Maarit Hiltunen: Eettistä ruokaa etsimässä. Roskisdyykkauksen merkityksiä
Minna Tjäderhane: Lähiruoka mediassa. Lähiruokadiskurssi ympäristönäkökulmasta Aamulehdessä ja STT:llä
Minna Santaoja: Tamperelaisten luonto- ja ympäristöjärjestöjen itseidentiteetti ja yhteistyön mahdollisuudet
........................................................................................................
Olli Lappeteläinen: Asukkaat osallisina - Katsaus osallistumisen ja suunnittelun teorioihin
Anna Kurikka: Uusi työ, uusi kulttuuri ja uusi koti - hyvinkoulutetut ulkomaalaiset Tampereella
Johanna Mattila: Miksi eläkeläinen haluaa muuttaa maalle? Tapaus Töysän senioritalohanke
Riikka Ikonen: Näkemyksiä kaupunkien sopivasta tiiviydestä
Irene Suhonen: Turvallisuus laadun muodostajana asuinalueilla markkinoinnin näkökulmasta tarkasteltuna
Antti Inkinen: Kulttuuripalvelut ja kunnan imago. Kulttuuripalvelujen uusi rooli kunnassa
Kaarina von Bell: Toisenlainen alistettu. Näkökulmia perifeerisyyteen, valtaan ja keskusperiferia -suhteeseen
Anna Vilhula: Taide kaupunkitilassa - julkiset taidehankinnat ja taiteen asema Tampereella
Ville Timmerbacka: Tisza-joki on kuollut. Ympäristökatastrofi ja sen uutisointi esimerkkitapauksessa Tisza-joen saastuminen
Nea Heinonen: Food for Thought: International Food Aid - Help or Hindrance? The Case of the world Food Programme
Paula Sallinen: Tehokasta ehkäisyä meiltä teille: kolmannen maailman naisen "hyvä" suomalaisessa Nordplant keskustelussa
Laura Jänis: Ympäristöhankkeet ohjelmallisen aluekehittämisen osana. Paikallistason toimijoiden näkökulmia hankkeistamiseen
........................................................................................................
Katri Mattelmäki: Porvoo muuton kohteena
Anne Saastamoinen: Tavoitteena tiivis kaupunkirakenne
AnuTakala: Hankkeesta verkostoksi - Verkostoanalyysi Kestävän kehityksen Turku -hankkeesta
Timo Isolähteenmäki: Miten kilpailukykyinen klusteri muodostuu? Yritysten verkostoituminen ja alueellisen kilpailukyvyn edellytykset
Sari Luostarinen: Sosiaalinen pääomakäsite ja sen osatekijät
Hanna-Maria Moisio: Lähiön imago ja vetovoima. Esimerkkinä Tesoman lähiö
Tanja Törmänen: Alueiden välinen yhteistyö ja Interreg-yhteistöaloiteohjelma
Tiina Kokko: Yhteiskunta ja yksilö maastamuuton muokkaajana
Erja Sillanpää: Paikallisen elinkeinopolitiikan kehitys ja tulevaisuuden näkymät
Katja Laine: Kaupungin imago osana kaupunkimarkkinointia
Jarkko Majava: Kunnalliset verkkopalvelut - case Tampereen kaupunki
Jani Hanhijärvi: Suomalainen kaupunkiverkostoituminen. Tapaus Pori-Huittinen
Asta Rantanen: Suomalainen asuntopolitiikka - rintamamiestaloista asumisoikeusasuntoihin
Mari Päivärinta: Kaupungit suomalaisessa aluepolitiikassa - kaupunkipolitikan muotoutuminen
Juha-Matti Niemelä: Elementit jotka vaikuttavat työskentelypaikan valinnassa - esimerkkinä Tampereen kaupunkiseutu
Jarno Lakkala: Nämä tunturit eivät liiku. Selvitys Lapin matkailuyritysten verkostoitumisesta
Jenni Ruokonen: Kuva Lappeenrannan kilpailukyvystä
Mari Leinonen: Asukasosallistuminen Lillessä
Talvikki Kauppi: Pehmeä strategia maakunnallisessa kehittämistyössä - Satakuntaliitto ja Kodisjoki
Ilona Mettiäinen: Lapin alueellisista pesurssienhallintakonflikteista poronhoidon näkökulmasta tarkasteltuna
Kati Salomäki: Julkisten kaupunkitilojen rooli kaupunkikulttuurin muodostumisessa
Hannele Pohjonen: Yksityisen sektorin strategia ja strategiaprosessi julkisessa hallinnossa
Paula Joona: Ohjelmaperusteinen aluepolitiikka ja aluekehitys Suomessa
Anne Pekkala: Virtuaaliympäristöt apuna kaupunkikuvan hahmottamisessa
Riikka Karjalainen: Monta Hervantaa? Hervannan sosiaalinen rakenne ja sen alueelliset erot
Piritta Heikkinen: Aluekehittämisprosessi oppimisen näkökulmasta
Ympäristöpolitiikka
Paula Kautto: Tampereen seudun innovaatiojärjestelmä ympäristöosaamisen näkökulmasta
Katja Harle: Hämeenlinnan kasvihuonepäästöjen vähentämistoimet
........................................................................................................
Mikko Kesä: Arviointi Orimattilan kaupungin osarahoittamien EU-hankkeiden vaikuttavuudesta ohjelmakaudella 1995-1999
Heljä Aarnikko: Tampereen matkakeskus osana maankäytön suunnittelua ja yhteistyöprosessina
Pauliina Lehtonen: Vuorovaikutteisen suunnittelun lähtökohtia
Krista Puustelli: Yritykset alueellisen oppimisen moottoreina
Anu Kylven: Gentrifikaatio osana kaupunkikeskusten muutosta
Varpu Kujala: Sidosryhmäanalyysi - Tienpidon linjaukset -luonnoksen palautetta
Nina Aarras: Pilaantuneet maa-alueet maankäytön suunnittelussa
Elisa Törmänen: Kehitystä ja taantumaa - kaupunkiuudistus Tallinnassa
Sandra Kaukinen: Monikasvoinen kaupunki - Helsingin imago ja matkailulliset piirteet tarkastelussa
Sami Karelahti: Luonto ja sen merkitys osana kaupunkiympäristöä
Sami Yli-Pihlaja: Seutuistuva muuttoliike
Susanna Sahrakorpi: Kansalaisosallistuminen Vuoresprosessissa hegemonisten diskurssien määrittämillä ehdoilla
Josephine Akpomuje: Limiting Pollution of the Marine Environment; the case of the Baltic Sea
Jarkko Käki: Katsaus ympäristöasennetutkimukseen ja ympäristöasenteisiin Suomessa
Henna Aalto: Hakkuupalkkioista yhteisömetsiin. Nepalin metsäsektorin tavoitteiden kehitys 1700-luvun feodaalihallinnosta vuoden 1993 yhteismetsätalouden "läpimurtoon"
........................................................................................................
Jari Kolehmainen: Muuttuva kuntasuunnittelu -taustat, tavat ja tulevaisuus.
Karoliina Laakkonen, Nina Mustikkamäki ja Outi Virola: Kaupunkitila, kaupunkipelko ja kaupunkisuunnittelu.
Tomi Lähteenmäki: Rakennerahasto-ohjelmien maaseutupoliittinen arviointi.
Marika Savolainen: Kunnan matkailun kehittäminen strategisen suunnittelun avulla -esimerkkinä Kangasalan kunta.
Tuomas Talka: EU -rahoitteisten alueellisten kehittämishankkeiden arviointi.
Sari Koivuniemi: Kohti vuorovaikutteista suunnittelua - Esimerkkinä Toijalan keskustan kehittäminen.
Jyri Kokkonen: Ranska - 30 vuotta kaupunkipolitiikkaa - tutkimus Euroopan unionin ja Ranskan kaupunkipolitiikasta uudistuvan hallinnon näkökulmasta.
Alpo Askonen: Lajiteltu muovijäte uusiotuotannossa.
Timo Poutiainen Asuinaluesuunnittelu ja asukkaiden osallistuminen.
Jukka Mykkänen: Yritysten rekrytointiongelmien kohdentuminen Tampereen seutukunnassa.
Sari Jusi: Hallinnon desentralisaatio Ugandassa.
Timo Suutari Suupohjan LEADER- hankkeiden toimintaprosessien arviointi.
Heidi Rummukainen: Ympäristöasenteet Case: Riihimäen luottamushenkilöt.
Inka Paananen: Ympäristöjohtamis- ja hallintajärjestelmä Nokian Renkaat Oyj:ssä (sivuainetutkielma).
........................................................................................................
Jaana Halonen: Henkilöliikennemuotojen työnjako ja kysynnän vaihtelut
Jussi Huhta: Chinalink projektin ohjausprosessin arviointia
Piia Hämäläinen: Seutulippujärjestelmä kaupunkiseusun joukkoliikenteen kehityksessä
Jussi Jousmäki: Poikkeava käyttäytyminen, urbanismin varjopuoli
Kati Mikkola: Hämeen tiepiirin tiepalveluiden neuvottelukunta -kädenojennus asiakkaalle
Mikko Nousimaa ja Tatu Varpukari: Järjestäytyneen liikunnan historia Suomessa -kehitys ja rakennemuutos.
Mika Raunio: The global and local spaces in the city; two sides of the sme coin. The case of Eternal city and its spaces
Anne Selonen: Alueelliset kehitysteoriat ja talouden suhdannekehitysteoreettinen tarkastelu.
Sakari Somerpalo: Jalankulkualueet, oleskelijat ja elävä keskusta -Tampereen Kunkinkaankatu, Laukontori ja Koskipuisto kaupunkilaisten oleskelualueena.
Sami Suikkanen: Maalainen ja kaupunkilainen.Identifioituminen, vastakkainasettelu ja aluerakenteen muutos
Hanna Vaahtera: Aluepolitiikan muutos -syitä, seurauksia ja tulevaisuus
Anna Korppoo: Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikutukset Suomen tiedotusympäristöön.
Anna Tommola: Tonava -liikkeen mahdollisuudet. Poliittisten mahdollisuusrakenteiden vaikutus gabricovo-Nagymarosin patohanketta vastustaneen liikkeen toimintaan Unkarissa
........................................................................................................
Susanna Heinäsmäki: Paikallinen toimija sinisen banaanin aluella - 1990-luvun kaupunkiuudistuksen vaikutukset kaupunkikeskustan toimintoihin - tapaustutkimus Leuwenistä
Leena Helenius: Mielikuva ja symboliikka kaupunkikuvan muodostajina
Tuire Kempe: Tielaitoksen työllisyyshankkeet vuosina 1994-1996
Mika Kulmala: Muuttuva väliportaan hallinto. Aluejaot ja tehtävät kehittyvät ajan hengessä
Tarja Mäkinen: Maaseudun kehitys ja maaseutumatkailu maaseudun uutena yrittäjyytenä
Eija Riekkola: Pirkanmaan matkailun vetovoimatekijöitä
Mia Ruusunen: Maahanmuuttajat osana yhteiskuntaa
Jari Saari: Otettu annettuna - sitoutuminen alueellisessa kehittämisessä
Mari Tiainen: Aluetieteen pääainekoulutuksen ja ja työelämän teknisten kvalifikaatiovaatimusten vastaavuus
Ulla-Kirsikka Vainio: Rikosten ennaltaehkäisy ja rakennettu ympäristö. Esimerkkinä Tampereen Kaukajärvi
Kimmo Viljamaa: Elinkeinopoliittiset strategiat kunnassa. Esimerkkinä Oriveden kaupungin elinkeinopoliittinen ohjelma 1997
........................................................................................................
Heini Toivonen: Vihertyminen pirkanmaalaisissa pienyrityksissä
Maarit Blomqvist: Symbolit - ympäristökuvaa ja valtaa analysoitaessa
Seppo Maijala: Teollisuuden rakennemuutos Tampereella - tutkimus Tampereen kaupungin savupiipputeollisuuden taantumisesta ja tyhjiksi jääneiden teollisuuskiinteistöjen muuttamisesta uuteen käyttöön
Terhi Trast: EU:n tavoiteohjelmat ja EU-rahoitteiset tiehankkeet Suomessa
Jarkko Pietilä: Lähtökohtia Oulun seudun ja Luoteis-Venäjän yhteistyölle
Sonja Heikkinen: Vanhusten liikkuminen kaupunkikeskustassa. Esimerkki case: Tampereen Pyynikki
Kyösti Lallukka: Tampereen yliopiston Hervanta-projektin suunnittelu ja suunnittelunormit
Katri Jakosuo: Aluerakenteen merkitys kaupan sijoittumisen kannalta
Jouni Korhonen: Ympäristökasvatuksen tavoitteiden toteutuminen kunnallisella tasolla
........................................................................................................
Niina Immonen: Tie maaseudun mahdollisuuksiin. Maaseudun uusien elinkeinojen liikenne- ja kuljetustarpeet
Juha Eklund: Hyvinvaltion murros ja paikallistason uusi suunnitteluperusta
........................................................................................................
Tuukka Salomaa: Japanin talousmahti: Japanin investointien vaikutus Asia Pasific -alueella sekä katsaus japanilaisten yritysryhmien eli keiratsujen toimintaan